Digitaalisen yhteiskunnan huoltovarmuutta vahvistetaan – uusi sektori Huoltovarmuusorganisaatioon

Digitaalisen yhteiskunnan ja tietoyhteiskunnan huoltovarmuutta vahvistetaan Huoltovarmuusorganisaatioon perustettavan uuden sektorin avulla. Uuden Digitaalisen yhteiskunnan sektorin tehtäviin kuuluu seurata ja tukea oman alansa varautumista ja huoltovarmuustyötä.

Yhteiskuntamme kaikki keskeiset toiminnot ovat riippuvaisia tiedosta sekä digitaalisista järjestelmistä ja digitaalisesta infrastruktuurista. Myös nykyinen turvallisuusympäristö korostaa entisestään digitaalisen turvallisuuden merkitystä. Digitaalisen yhteiskunnan sektori tukee jatkossa toimialan huoltovarmuuden kokonaisvaltaista toteuttamista seuraamalla ja arvioimalla huoltovarmuuden tilaa ja huoltovarmuustyötä. Sektori seuraa myös erilaisissa toimialaa koskevissa huoltovarmuuspäätöksissä esitettyjen asioiden kehittymistä yhteistyössä elinkeinoelämän ja viranomaisten kanssa. 

Yritysten osallistumismahdollisuudet kasvavat

Digitaalisen yhteiskunnan sektoriin on suunniteltu liitettävän yhteensä viisi eri poolia. Neljä uutta poolia koostetaan nykyisen Digipoolin toimintaan osallistuvista kriittisistä yrityksistä sekä uusista sektorimuutoksen myötä huoltovarmuustoimintaan mukaan tulevista yrityksistä. Viides sektoriin liitettävä pooli on Mediapooli, joka on aikaisemmin toiminut Huoltovarmuusorganisaatiossa ilman sektoria.

”Sektori- ja poolityössä lähtökohtana on yritysten vapaaehtoinen varautuminen ja siihen kannustaminen. Neljä uutta poolia sekä Mediapoolin siirtyminen sektoritoiminnan piiriin antaa alan yrityksille entistä paremmat ja laajemmat mahdollisuudet osallistua huoltovarmuustoimintaan ja kehittää omaa ja samalla koko Suomen varautumista digitaalisen maailman uhkiin”, toteaa Huoltovarmuuskeskuksen digitaalisen turvallisuuden johtava varautumisasiantuntija Juha Ilkka.

Sektorityössä myös toimialaliitot ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita. Poolisopimukset solmitaan toimialaliittojen kanssa ja liitot otetaan mukaan sektorin suunnittelutyöhön.

Uuden sektorin avulla vastataan muuttuneen turvallisuusympäristön uhkiin

Digitaalisen tietoyhteiskunnan toimintavarmuutta ja turvallisuutta vahvistetaan turvaamalla kriittinen infrastruktuuri, tiedon huoltovarmuus, tietovarannot ja järjestelmät sekä panostamalla kyberturvallisuuteen. Digitaalisen tietoyhteiskunnan häiriöihin varaudutaan jo nyt muun muassa korvaavien toimintatapojen ja varajärjestelmien avulla. Laaja-alaisen sektorityön avulla digitaalisen ympäristön huoltovarmuutta voidaan kuitenkin tukea entistä paremmin. 

”Perustamalla Digitaalisen yhteiskunnan sektorin voimme varmistaa paremmin toimialakohtaisten erityispiirteiden ja laaja-alaisemman julkisyksityisen vuoropuhelun esiin nousemisen huoltovarmuustyössä. Varmistamme myös alan huoltovarmuuden tehokkaamman toimeenpanon, sillä Digitaalisen yhteiskunnan sektoriuudistuksella kykenemme myös vastaamaan paremmin muuttuneen turvallisuusympäristön uhkiin ja reagoimaan muutokseen oikeasuhtaisella resursoinnilla”, kertoo HVK:n verkostoyhteistyöyksikön johtaja Heli Tammivuori

Huoltovarmuuskeskuksen hallitus hyväksyi päätöksen torstaina 27.11.2025. Uuden sektorin käynnistystyö jatkuu sektoriin osallistuvien tahojen nimeämisellä ja uusien poolien perustamisella loppuvuoden 2025 ja alkuvuoden 2026 aikana. Tietoa uudesta sektorista lisätään myös HVK:n verkkosivuille työn edetessä.