Skenaarioita sanomalehtien jakelun tulevaisuudesta 2030-luvulla

postilaatikoita rivissä

Median kulutuksen digitalisaatio ja painettujen lehtien hiipuva volyymi uhkaavat heikentää tiedonvälityksen huoltovarmuutta samoin kuin koko postinjakelun logistista infrastruktuuria erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Posti- ja jakelupalvelut sopeutuvat useisiin samanaikaisiin muutoksiin kirjepostin ja lehtien vähentyessä, mutta pakettikotijakelun ja uudenlaisilla liiketoimintalogiikoilla toimivien lähettipalveluiden yleistyessä.

Mediapooli on selvittänyt sanomalehtien jakelun tulevaisuuden skenaarioita 2030-luvulla. Selvityksen loppuraportti on julkaistu ja ladattavissa alta.

 

Negatiiviset kierteet kertaantuvat tai lehdet mukautuvat

Skenaariotyön lopputuloksena muodostettiin kaksi skenaariota: ensimmäisessä skenaariossa muutosvoimien negatiiviset kierteet jatkuvat ja vahvistavat toisiaan, muodostaen vakavia haasteita tiedonvälityksen huoltovarmuudelle. Toisessa skenaariossa kehityskulkujen vaikutuksiin voidaan aktiivisesti tarttua ja vahvistaa tiedonvälityksen huoltovarmuutta.

Ensimmäisessä skenaariossa paikallismedian vetovoima vähenee ja lehtien ilmestymis-ja jakelutiheydessä syntyy suuria aluekohtaisia eroja. Tämä johtaa tilanteeseen, joissa joidenkin alueellisten uutismedioiden toimintaedellytykset katoavat mahdollisesti kokonaan.

Voimakkaasti hiipuvat alueet eriarvoistuvat kiihtyvää tahtia ja kuluttaja saa jatkuvasti vähemmän vastinetta rahalleen. Painettuja lehtiä ei ole enää yhtä kannattavaa tuottaa ja jakaa, ja painettujen lehtien ilmestymispäivät tulevat supistumaan entisestään.

Toisessa skenaariossa paikallismediat säilyttävät relevanssinsa ja laadukas paikallisjournalismi ylläpitää printtiliiketoimintaa vetävän digitaalisen sisällön ohella. Elinvoimaiset paikalliskeskukset tuottavat lehtiin myös mainossisältöä ja elävä paikallismedia tukee menestyvien harvaan asuttujen alueiden paikallisbrändiä ja elinvoimaa. Kaikkein harvaan asutuimmilla alueilla peruspalvelutasoa tuetaan vaikuttaviksi todettujen tukimuotojen avulla.

Jakelutoimialalla tapahtuu uudelleenjärjestäytymistä: uusien yleistyvien jakelutuotteiden vaihtelevat jakelukanavat yhdistyvät joustavaksi verkostoksi hyödyntäen esimerkiksi pakettijakelun kaksisuuntaisuutta. 

Skenaariotyö tehtiin haastatteluin ja työpajoin

Skenaariotyöhön kerättiin näkemyksiä media-ja jakelutoimialan edustajilta haastatteluin ja työpajoin. Lisäksi skenaariotyössä hyödynnettiin monipuolisesti viimeisten vuosien aikana tehtyjä selvityksiä toimialojen kehityksestä, kansallisista trendeistä ja muutosvoimista.

Lopputuloksena muodostettiin kuva media-ja jakelutoimialan nykytilanteesta sekä kaksi vaihtoehtoista tulevaisuusskenaariota keskittyen muutoksiin ja niiden vaikutuksiin tiedonvälityksen huoltovarmuuteen.

Skenaariota läpikäytiin lopuksi työn ohjausryhmän jäsenistä koostuneessa asiantuntijatyöpajassa, jonka käydyn keskustelun pohjalta skenaarioita tarkennettiin ja niiden perusteella muodostettiin toimenpidesuosituksia tiedonvälityksen huoltovarmuuden jatkuvuuden varmistamiseksi.